ETUSIVU AJANKOHTAISTA TAPAHTUMAT TELMU RY JÄSENEKSI JÄSENEDUT YHTEYSTIEDOT

AJANKOHTAISTA

Äänen Lumo Turussa
2011-05-04 11:19:19



SAKSOFONISTI ALAN WILKINSON JA TRIO JOHANNESEN/HØYER/ANDERSEN SUOMEEN 6.– 7. TOUKOKUUTA

Äänen Lumon kuukausittainen konserttisarja jatkuu toukokuussa kansainvälisen jazz-musiikin merkeissä, kun Vaihe04-konsertti levittäytyy Helsingin lisäksi myös kulttuuripääkaupunki Turkuun. Molemmissa kaupungeissa musiikkiesitykset järjestetään Vaihe-sarjalle tyypillisesti ennakkoluulottomissa puitteissa: Reunasen Galleriassa ja V.R. Studiolla.

Toukokuun tapahtuman vieraat ovat britti- ja norja-jazzin kiinnostavimpia nimiä. Englantilainen Alan Wilkinson on työskennellyt 1980-luvun alusta monipuolisesti brittiläisen vapaan jazzin parissa. Albert Aylerin perinnöstä ammentava saksofonisti on esiintynyt alan merkittävimpien muusikoiden kuten Peter Brötzmannin ja Derek Baileyn kanssa.

Euroopan kiertueellaan Wilkinson tekee yhteistyötä nuorten nousevien tähtien kanssa. Norjalaiset kitaristi Kim Johannesen, basisti Ola Høyer ja rumpali Dag Erik Knedal Andersen ovat kukin tahollaan ehtineet jo osoittaa kykynsä. Kolmikko työskentelee parhaillaan myös Wilkinsonin kanssa ensimmäisen yhteislevytyksensä parissa.

Sekä Helsingin että Turun konserteissa kuullaan myös tuoretta suomalaisesta jazz-osaamista. Horst Quartet on merkittävä nimi 2000-luvun suomalaiseen nuoren vapaan jazzin kentällä, ja nelikko esiintyy samanlaisella persoonallisella intensiteetillä kuin konsertin pääesiintyjä.

Turun konsertissa esiintyy myös turkulaisen Maria Johanssonin yhden naisen yhtye Tsembla. Johanssonin psykedeeliseen instrumentaalipoppiin on kudottu muun muassa muokattuja samplejä, elektronisia urkuja sekä puhaltimia ja lyömäsoittimia. Tsemblan ensimmäinen pitkäsoitto Fauna julkaistiin tämän vuoden alussa tamperelaisella Ikuisuus-levy-yhtiöllä.

Konsertit järjestetään yhteistyössä Norjan suurlähetystön kanssa.

Lisätiedot:

Perjantai 6.5. klo 19 - Reunasen galleria, Lönnrotinkatu 41 B, Helsinki
Wilkinson/Johannesen/Høyer/Andersen ja Horst Quartet
liput 8 euroa

Lauantai 7.5. klo 19 - V.R. Studio, Köydenpunojankatu 14, Turku
Wilkinson/Johannesen/Høyer/Andersen, Horst Quartet ja Tsembla
liput 8 euroa






TUOREIMMAT

Synttärifestarit ja jäsenyys 2017 Lisätty: 2017-01-31 14:23:10
TELMU 5V! Lisätty: 2016-01-26 13:20:38

Lisää uutisia tästä.








© Turun elävän musiikin yhdistys - Telmu ry 2016.   Markulantie 14, 20360 Turku   Tel: +358 40 721 7870   Webdesign: Pauna Inc.  Kuva: Kimmo Helander